Ohikulkija

Aloitettiin sitten harjoitusraviharkat. Pikkasen on haastetta, kun hevonen on iso ja ravi on ISOA. Lisäksi Ohari  on yhdistänyt alas istumisen laukannostoon Se jännittyy helpolla ravissa ja alkaa odotella laukannostoa. Jännittyneessä selässä vasta kamala onkin istua. Nyt pitää paljon treenata pieniä pätkiä ravia, jotka eivät johda laukannostoon. Maija käski kiinnittää huomiota myös isoon pitkään (keski)käyntiin. Monta kertaa tunnin aikana kävellään. Puoli pitkin ohjin, siten että myötääminen säilyy. Ja tästä käynnin säätelyä, hevosen pitää odottaa ja jatkaa isoa keskikäyntiä ohjien keräämisen ajan, vasta istunta ja pidätteet antaa luvan lyhentää/koota käyntiä.

Tulevana sunnuntaina olisi tarkoitus mennä näyttämään paikkoja ja etenkin kouluaitoja Ratun tallille, jossa Maija pitää meille valmennusta.

Kuvissa Maija ja Ohari toukokuussa 2012

Keväällä on tullut sen verran tehtyä ulkopuuhia, etten ole tätä blogia päivittänyt. Treenipäiväkirjan kirjoittaminenkin on jäänyt, mutta Ohari on liikkunut kentällä vähintään neljästi viikossa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että edistystä ON tapahtunut. Pyysin apuun Maija Heikkistä, joka on minua aikaisemmankin suomiputen kanssa auttanut paljon. Meidän onni oli, että kiireinen ratsuttaja käy naapuritallissa ratsastamassa ykkösratsuaan Herkko Hurmausta (kouluratsastuksen suomenmestaruus v. 2010) ja ehtii sieltä kurvata tänne. Maija on kovasti kehunut Oharia, vaikka se raaka onkin. Liike on iso ja tahdikas ja tamma on miellyttämisenhaluinen.

Itse eilen pääsin ekan kerran Maijan valmennukseen,  ja sainhan minäkin hevosen liikkumaan ihan hyvin.. Täytyy vain itse keskittyä keskivartalon hallintaan paremmin, “piukalla” keskivartalolla tukea ja tasapainottaa hevosta ja pitää oma ylävartalo kuosissa, kun ottaa pidätteitä. Istunta, istunta, istunta!

Kevät on vihdoin täällä.  Ja meidän kenttä alkaa olla sula. Tulee taas ratsastukseen jotain järkeä ja suunnitelmallisuutta.  Vaikka on kuluneena talvena ihan kohtuullisesti pystynyt lumitilanteen vuoksi ratsastelemaan, silti esim. valmennuksien järjestämisessä ei ole kauheasti mitään järkeä talvella, kun säätilanteet ja sen myötä kentän pohjan tilanteet vaihtelevat.

Olen ollut vähän masiksessa viime viikot, kun tuntuu ettei edistystä Oharin kanssa ole tapahtunut ihan niin paljon kuin olisi pitänyt. Mutta päästessäni vihdoin  laukkaamaan sulanneella kentällä huomasin, että on sitä sittenkin tapahtunut. Vielä loppusyksystä laukkaaminen oli vähän kaahaamista, laukannostoja valmistelin puoli kierrosta ja laukan jälkeen meni puoli kierrosta ennen kuin sain sen takaisin. Mutta nyt laukkaaminen sujui jo paljon paremmin, pystyin tekemään laukannostoharjoituksia useita peräkkäin, tasapaino/tahti laukan jälkeen löytyi muutaman metrin jälkeen.

Kävipä sitten niin, että olin eläkeläis Viljamin+ Amandan  ja tuulisäikkypöhäkän Ohikulkijan kanssa maastossa. Pitkään lumessa kahlailtuamme pääsimme auratulle tielle ja pyysin edellä ratsastavaa Amandaa ottamaan ravia. Viljami vinkaisi, pukitti ja lähti. Ei jäänyt Ohikulkij miettimään. Siinä mentiin vajaa kilometri laukan vain kiihtyessä, jossain vaiheessa Ohikulkija veti ohi ja Amanda putosi kyydistä. Y-risteyksessä aurattu tie jatkui oikealle, kun laukkaamamme tie päättyi metsään. Rajulla toisen ohjan kiskauksella sain Ohikulkijan ohajatuksi metsään ja sinne metrin lumihankeen ja metsähakkuuseen vauhti pysähtyi. Kaikkea sitä kokee, kun vanhaksi elää.

Seuraavana päivänä menin ja ostin Pelhamit. En maastoile enää nivelellä.  Pelhamit ovat norsujarru, mutta kahdella ohjalla jokseenkin hevosystävällinen, vipua voi käyttää vain tarvittaessa.

Olen vuodesta 2005 pitänyt hevosia kotipihalla. Tallinpito alkoi kohdallani ikään kuin vahingossa, ostettiin hevostuttavilta ihana talo sopivalta paikalta ja kun siinä pihassa nyt sattui olemaan valmis talli ja samaan syssyn aloin itse odottaa esikoista, niin ei ollut järkeä maksaa maneesitallin vuokraa, kun hevonen jäi vähäiselle liikunnalle. Pikkuhiljaa talli on sitten täyttynyt omien hevosten lisäksi  tuttujen tai tutuntuttujen hevosista ja nykyään pidän siis (PIENTÄ) vuokratallia päätyöni ohella. Itselleni suurin syy tallin pyörittämiseen on yksinkertaisesti se, että en tykkää yksin harrastamisesta.

Ensimmäiset vuodet olin “äitiyslomalla” (=poissa päivätyöstäni) ja pidin täysihoitotallia, mutta nykyään nk. itsehoitotallia. Päivätyön, perheen ja täyspäiväisen tallin pyörittämisen jäljiltä en nimittäin ikinä ehtinyt itse ratsaille ja muutenkaan hommassa ei ollut enää mitään järkeä.

Keväällä, kesällä ja syksyllä olen yleensä ihan tyytyväinen järjestelyyn. Talli on kotipihassa ja tykkään puuhailla. Ratsastamaan voin lähteä milloin vain ja perhe ei kärsi minun pitkistä tallillaoloajoistani. Ja on ihana katsella ikkunasta tyytyväisiä hevosia.  Mutta talvi….
Joka talvi olen valmis heittämään hanskat tiskiin. Työtä on talvella hevostenhoidossa niin paljon enemmän ja lisäksi ratsastus ilman maneesia on haasteellista varsinkin kun joutuu itse kunnostamaan ratsastuspohjat
Perustallihommat ovat talvella erittäin paljon raskaampia. Loimet painavat, vettä pitää kantaa tarhaan aamuisin ja jäätyneitä ämpäreitä iltaisin. Tallin ovea pitää olla jatkuvasti avaamassa ja sulkemassa ja sormet jäätyvät ulkona säilöheinän kanssa taiteillessa. Kovilla pakkasilla säilöheinä on jäässä ja turve myös.   Lisäksi KIINTEISTÖN hoito vaatii paljon aikaa ja vaivaa.  Lumen auraukseen parkkipaikalta ja hevosten/ihmisten kulkureiteiltä kuluu helpolla useampi tunti päivästä. Tallit ovat harjakattoisia, joten varsinkin keväällä painavaa suojalunta valuu katolta ovien edustalle ja säilöheinäpaalit saattavat löytyä parin metrin lumikasasta. Siinä vuodattaa hikipisaran jos toisenkin, kun lapioi paalia esiin umpihangesta.   Jotta kukaan ei kaatuisi, pitää parkkipaikkaa ja kulkureittejä hiekoittaa ja jotta kentällä voisi ratsastaa, täytyy sitäkin hoitaa. (Meillä ei ole traktoria, vain pieni Avant- joten lumien auraamiseen kentältä kuluu paljon aikaa) Lisäksi tontti on pieni joten on pienoinen ongelma mihin kentältä ja kulkureiteiltä tulevan lumen saisi aurattua niinä talvina, jolloin sitä tulee paljon. Pieni avautuminen siis tallinpidon riemuista!

Michelinukkona ravailemassa pellolla rapsakassa -18 asteen pakkaskelissä

En ole ennen tehnyt yhteistyötä tammojen kanssa. Kaikki aina varottavat tammojen tuulella käymisestä ja nyt alan itsekin kallistumaan samaan suuntaan. Siinä kun ruunalla ratsastettavuus vaihtelee asteikolla 1-10 on tammalla vaihteluväli 1-100.
Kuluneella viikolla kun kenttä oli kohtuulllisen hyvässä ratsastuskunnossa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ratsastaa kurinalaisemmin. Maanantaina Ohari oli aivan älytön. Ratsatsin hämärtyvässä illassa ja kentän kulmiin oli aurattu lumikasoja.  Lumikasa-ahdistus jatkui koko ratsastuksen ajan= Ohari kiihdytteli kulmissa,  ei  suostunut taipumaan kulmissa yhtään oikein päin vaan painoi hulluna sisäpohjetta vasten. Lisäksi oli hermostunut ja ylipirteä mikä ilmeni pään viskomisena ja malttamattomuutena siirtymisissä.  Tiistaina ratsastin valoisassa eikä se enää kytännyt lumikasoja ja kulmien ratsastuskin sujui jotenkuten. Mutta edelleen oli hirvittävän energinen ja epätasainen kädelle. Olinkin tiistai-illalla aivan epätoivoisissa tunnelmissa ja valmis lopettamaan koko harrastamisen

Keskiviikkona sitten kaikki sujui. Tamma oli rauhallinen, ei viskonut päätään yhtään, asettui, taipui, ei painanut kädelle, tuntuma oli tasainen ja loppukäynnit sujuivat maastossakin ilman suuria hermoiluja.

Aikeistani huolimatta en ole saanut aikaiseksi ajella kärryillä. Mutta talven iloista nautittiin hiihtoratsastamalla. Inspiksen sattuessa tallilla olivat Amanda ja Sofia, jotka kanssani hiihtoratsastusta harrastelivat. Ohari oli kiltti ja fiksu, vaikka hiihtäjät kaatuilivat alituiseen.

1.1.  VP Viljamin kanssa kentällä vapaana 2 h
2.1. VP tilsoja!
3.1. Tilsakeli edelleen. Kentällä kevyesti ravailua1/2 h
4.1.VP
5.1. Ratsastus 45 min. Jäistä kenttää sain rouhittua puolipehmeäksi. Hackamoret, ei laukkaa
6.1. VP
7.1. Maastossa Hallan ja Viljamin seurassa reilu 1h. Pirteä!
8.1. VP
9.1. Temppuillut kengityksessä, talutus, irtojuoksutus, talutus 45 min.
10.1. VP Kerrassaan surkea keli
11.1. 40 min kentällä hackamoret. Vastaa hyvin pidätteisiin/istuntaan
12.1. Taluttelua tiellä ja juoksutus sivuohjin yht. 30 min
13.1. VP
14.1. VP
15.1. Juoksutin suurimpia pöllöilyjä kentällä. Lumipellolla ravailua ja laukkailua.
16.1. VP
17.1 vajaa 1h kentällä hackamoret
18.1. VP
19.1.  Kentällä 40 min, uudet kuolaimet. Varovasti kokeilua ja ei tullut hankautumaa
20.1. VP
21.1. Ratsastin superpirteällä hepalla kentällä ensin 20 min, sitten Amanda ratsasti 40 min
22.1. Pellolla ravailua ja laukkaa + loppukäynnit maastossa
23.1. Vihdoin sen verran lunta, että kenttää voi sanoa jo hyväksi. Kunnon treeni 1h. Painaa älyttömästi kädelle?
24.1. VP.
25.1. Jee, työpäivän jälkeen vielä maastossa näkee. 1h maastoilu Pasin kanssa, Hackamoret
26.1. Kentällä ja pellolla 45 min. Järkky kylmä!
27.1. VP
28.1. VP
29.1. Matkalla, Elina ratsastanut. Painanut sairaasti kädelle.
30.1. VP
31.1. Kentällä pirtsakassa -16 pakkasessa. Nostin kuolainta reiällä ja painaminen loppui. Oli aika kiva.

Kun kuolainongelmasta vihdoin pääsin ja luntakin saatiin maahan pääsin taas jatkamaan ratsastamista. Uusien suitsien (en siis ostanut micklemeitä vaan ihan perussuitset)  ja kuolainten (15,5 cm ohuehko kolmipala) kanssa Ohari oli ensimmäisten ratsastuskertojen aikana todella painava kädelle.
Olenkin nyt jälleen kerran pohtinut tuntumaa. Se ei ole ihan yksinkertainen- ainakaan minulle.  On todella vaikea arvioida onko kädessä kananmunan, maitopurkin vai ämpärin verran painoa. Toisekseen tuntumaan turtuu ja tottuu pikkuhiljaa, kun aina menee samalla hevosella. Eli voi luulla ratsastavansa kevyellä tuntumalla, kun tosiasiassa on aivan jotain muuta.  Lisäksi itse tuntuma…..Moni ratsastaja  hämääntyy ja luulee ratsastavansa kevyellä tuntumalla, kun tosiasiassa hevonen a) kulkee ilman tuntumaa tyhjänä (hevosen pää luotiviivan alla) tai b)ratsastajalla on liian pitkät ohjat,  jolloin tuntuma on epätasainen/sitä ei ole.

Nuorella hevosella siis pitää olla tuntuma, mutta minkälainen? Toiset sanovat, että pääasia että se luottaa ratsastajan käteen ja tulee tuntumalle, ei väliä vaikka aluksi tuntuisi painavalta. Siitä sitten koulutuksen avulla ratsastetaa kevyemmäksi. Ja onhan se totta, nuori hevonen tietysti on vielä etupainoinen. Toiset taas sanovat, että kädellä ei saa olla paljoa painoa, hevosta ei saa opettaa nojaamaan käteen. Missä kulkee raja onko hevonen tuntumalla vai painaako se kädelle.  Missä määriin käden pitää olla hiljaa ja tarjota tasaista tuntumaa, missä määrin pitää kädellä/jalalla/istunnalla tehdä jotain, jotta hevonen lakkaisi nojaamasta.

Ainakin erään havainnon olen tehnyt molempien suomenhevosteni kanssa: jos kuolain on liian alhaalla suussa- hevonen painaa kädelle. Nostin viime ratsastuskerralla Ohikulkijan kuolainta yhdellä reiällä ja järjetön painaminen loppui. Toistaiseksi olen ottanut linjan, että pyrin pitämään käden tasaisena paikallaan ja ohjan riittävän lyhyenä, jotta tuntumalle tuleminen ylipäänsä on mahdollista. Jos alkaa painaa kädelle teen paljon puolipidätteitä lähinnä istunnalla ja siirtymiä askeleen sisällä tai askellajista toiseen. Laukassa Ohari on kuitenkin niin epätasapainoinen vielä, että olen laukannut pääosin ilman tuntumaa “pää ylhäällä” itsekin istuen kevyessä istunnassa. Olen tehnyt istunnalla ja johtavalla ohjalla isoja ympyröitä jne, jotta se löytäisi oman tasapainon. Toinen vaihtoehto on järjetön kädelle painaminen ja tasapainon hakeminen ratsastajan kädestä.

Mutta summasummarum HALUAN jo valmennuksiin… Kahden-kolmen kuukauden tauko on aivan liian pitkä valmentautumattomuustauko tällaiselle epävarmalle ihmettelijälle. Miksi en sittenkään ostanut ja vaihtanut traileriin niitä talvirenkaita. Höh.  (Ihan juuri nyt ja tällä hetkellä valmentautumisen este on tulipalopakkanen)

KOMMENTTEJA KIITOS!

Mikä tekee loimesta sopivan? Niin moni loimi tuppaa valumaan taakse, jolloin se hetken päästä kiristyy lapoja vasten, kuristaa kaulaa, ja hiertää. Voin vain kuvitellä kuinka ikävältä hevosesta tuntuu pitää tämmöistä loimea yllään puolet vuorokaudesta. Olin niin ilahtunut, kun Viljamilla lähes käyttämättä lojunut, sille liian iso paksu ja muhkea talviloimi näytti sopivan Oharille kuin nenä päähän. Mutta ei se ollut päällä kuin kaksi vuorokautta, ja lavoista on karvat poissa. Koska Ohari on klippaamiesta lähtien kulkenut Viljamin vanhassa Horseware Amigo-loimessa, joka ei kiristä eikä purista mistään, päädyin ostamaan sille tismalleen samanlaisen paksummalla (300g) täytteellä.
Tämä loimi on  istunut niin hyvin molemmille suomenhevosilleni, vaikka siinä ei ole lapalaskoksia eikä edessä yhtään säätövaraa. Olenkin alkanut viime aikoina miettiä, johtuuko loimien kiristämis- ja valumisvika lapalaskoksista.

Muita varustekokeiluja: kokeilin Micklem multibride-suitsia tuohon kuolainongelmaan. Suitsia on hehkutettu, ja klipsisysteemi vaikutti uskottavalta. Suitsissa on klipsit, jotka kiinnittävät kuolaimet turparemmiin. Näin pidättäessä kuolain säilyy vakaana suussa ja pidäte tuntuu suupielten lisäksi paineena turvassa. No, tuli todettua, että Oharilla on TODELLAKIN lyhyt suuviiva, sillä kun näissä suitsissa laitoin kuolaimen oikealle paikalleen, oli turparemmi AIVAN  liian alhaalla. (näissä ei saa alaturparemmiä irti). Suitset menivät palautukseen.

Vaihtoon menivät pettymyksekseni myös Stubbenin Golden wings- kuolain  sekä vaahtokumikuolain- kumpaisestakin suurin koko eli 145. Nimittäin syy kuolainongelmaan taitaa olla siinä, että tammalla on paksujen suupielten vuoksi varsinainen jättisuu. Kuolaimen tulisi olla 155 jopa 160mm!